Uskonto, henkisyys, HLB-identiteetti ja itsetunto

Aiemmissa tutkimuksissa on todettu, että uskonnon ja hyvinvoinnin välillä on monilla mittareilla mitattuna myönteinen yhteys: Uskonnolliset ihmiset käyttävät keskimäärin vähemmän päihteitä kuin muut ja heillä on muutenkin terveellisemmät elämäntavat. Uskonnolliset ihmiset ovat myös keskimääräistä onnellisempia ja tyytyväisempiä elämäänsä. Onpa joissain tutkimuksissa havaittu uskonnollisten ihmisten elävänkin keskivertoa pidempään – näin ainakin Yhdysvalloissa, missä valtaosa tutkimuksista on tehty.

Väestön tasolla ilmenevä yhteys ei kuitenkaan välttämättä päde jokaisessa väestöryhmässä. (Edellinen lause on niin tärkeä, että se on syytä sisäistää. Lue se siis vielä kerran ajatuksen kanssa: väestön tasolla ilmenevä yhteys ei välttämättä päde jokaisessa väestöryhmässä.) Vaikka uskonnollisuus yleisesti tukisikin hyvinvointia, se saattaa jonkin ryhmän parissa vaikuttaa jopa päinvastaisesti ja olla haitaksi. Uskontojen piirissä esiintyy esimerkiksi runsaasti kielteisiä asenteita sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuutta kohtaan, mikä ei ehkä ole omiaan tukemaan uskonnollisten HLBT-ihmisten hyvinvointia.

Suzanne Sternin ja A. Jordan Wrightin tutkimus pyrkii selvittämään, millaisessa yhteydessä uskonnollisuus ja henkisyys ovat seksuaalivähemmistöihin kuuluvien identiteettiin ja itsetuntoon. Tutkimukseen osallistui yhteensä 376 eri-ikäistä vastaajaa, jotka identifioituivat homoiksi, lesboiksi tai biseksuaaleiksi. Aineistonkeruu toteutettiin kokonaan Internetissä: tutkittavat värvättiin seksuaalivähemmistöjen keskustelupalstojen kautta, ja he osallistuivat tutkimukseen täyttämällä sähköisen kyselylomakkeen.

”Henkisyydellä” Stern ja Wright tarkoittavat henkilökohtaista suhdetta johonkin suurempaan voimaan tai vakaumusta, joka antaa elämälle merkitystä ja päämäärää. ”Uskonto” puolestaan on henkisyyden järjestäytynyttä harjoittamista vakiintuneessa muodossa. Henkisyys ja uskonto esiintyvät usein yhdessä ja toisiinsa kietoutuneina, mutta Sternin ja Wrightin mukaan on myös mahdollista olla henkinen olematta uskonnollinen (tai päinvastoin). Sisäinen rauha ja kokemus ykseydestä maailman kanssa ovat esimerkkejä henkisistä kokemuksista, jotka eivät välttämättä edellytä yhteyttä järjestäytyneeseen uskontoon.

Stern ja Wright totesivat tutkimuksessaan, että henkisyys oli yhteydessä myönteiseen homo-/lesbo/bi-identiteettiin ja uskonnollisuus puolestaan kielteiseen: Uskonnollisilla vastaajilla oli muita kielteisempi käsitys homo-/biseksuaalisuudesta ja enemmän heteronormatiivisia asenteita. Henkisyys puolestaan ennakoi hyväksyvää asennetta omaa seksuaalisuutta kohtaan. Vastaava yhteys todettiin, kun tarkasteltiin uskonnollisuuden ja henkisyyden yhteyttä itsetuntoon. Mitä enemmän henkisyys korostui henkilön elämässä, sitä parempi itsetunto hänellä oli. Uskonnollisuus puolestaan liittyi heikkoon itsetuntoon.

Uskonnollisuus ei siis aina ole hyvinvointia edistävä tekijä, vaan joillekin ryhmille – esimerkiksi sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille – se voi olla jopa hyvinvoinnin rasite. Sternin ja Wrightin tutkimus herättää kuitenkin myös yleisemmän kysymyksen uskonnon ja hyvinvoinnin suhteesta: Useimmissa tutkimuksissa ei ole tarkasteltu erikseen uskonnollisuutta ja henkisyyttä vaan on käytetty mittareita, jotka mittaavat sekaisin kumpaakin. Kuinka suuri osa uskonnon ja hyvinvoinnin yhteyksistä liittyykin loppupeleissä nimenomaan henkisyyteen?

Stern, S., & Wright, A. J. (2018). Discrete Effects of Religiosity and Spirituality on Gay Identity and Self-Esteem. Journal of Homosexuality, 65(8), 1071-1092.

Big dataa uskovien ja uskonnottomien Facebook-käyttäytymisestä

Big data ja digitaaliset ihmistieteet (digital humanities) ovat tämän hetken akateemisia hittitermejä. Usko algoritmien voimaan elää niin vahvana, että ainakin populaaripuheenvuoroista tulee toisinaan sellainen olo, että big datalla voi tehdä mitä tahansa – vaikkapa määrätä Yhdysvaltain presidentinvaalien lopputuloksesta tai muuttaa maailman tekoälyn hallitsemaksi dystopiaksi.

David B. Yaden ja kumppanit ovat tarkastelleet laskennallisen kielitieteen keinoin sitä, kuinka uskonnollisuus heijastuu Facebook-päivityksissä käytettyyn kieleen. Tutkimuksen aineisto oli kerätty yhteensä 12 815 Facebook-käyttäjältä, jotka olivat ilmoittaneet profiilissaan joko uskonnollisen (kristityn/islamilaisen/hindulaisen/buddhalaisen) tai uskonnottoman (ateistisen/agnostisen) vakaumuksen. Tutkijat pilkkoivat aineistona olleet Facebook-tekstit yhden tai muutaman sanan mittaisiin palasiin, jotka sitten luokiteltin yleisempiin sisältöluokkiin, esimerkiksi myönteisiin tunneilmauksiin ja kirosanoihin. Tämän jälkeen tutkijat vertasivat uskonnollisten ja uskonnottomien käyttäjien tekstejä ja laskivat, olivatko erilaiset sisällöt tyypillisiä eri käyttäjäryhmille.

Osoittautui, että uskonnollisten Facebook-käyttäjien teksteissä esiintyi enemmän kiitollisuuden ja muiden myönteisten tunteiden ilmaisuja sekä sanoja, jotka liittyivät perheeseen tai muihin sosiaalisiin suhteisiin. Uskonnottomat käyttivät puolestaan enemmän kirosanoja ja muita aggression tai kielteisten tunteiden ilmaisuja mutta myös ajatteluun ja uuden tiedon käsittelyyn liittyviä sanoja.

Uskonnollisuus on aiempien tutkimusten perusteella yhteydessä useisiin myönteisiä sosiaalisia suhteita edistäviin tekijöihin, esimerkiksi persoonallisuuden sovinnollisuuteen. Uskonnollisuus ennakoi myös avioliiton pysyvyyttä ja keskimääräistä vähäisempiä mieliala- ja päihdeongelmia. Esiintyykö uskonnollisten Facebook-käyttäjien teksteissä enemmän myönteisiä tunteita ja sosiaalisiin suhteisiin liittyvää sanastoa, koska heillä menee uskonnottomia paremmin ihmissuhteissa ja psyykkisesti? Ehkä. On kuitenkin toinenkin mahdollinen tulkinta: uskonnolliset käyttäjät saattavat kokea uskonnottomia enemmän sosiaalista painetta korostaa esimerkiksi kiitollisuuttaan ja muita myönteisiä tunteita – näyttää, että Jumala siunaa ja kaikki on hyvin. Yaden ja kumppanit arvelevat, että ainakin kirosanojen ja seksiin liittyvän sanaston runsaampi esiintyminen uskonnottomien teksteissä kertoo siitä, että uskonnottomilla on uskovia vähemmän näihin asioihin liittyviä tabuja. (Ja kaikille lienee tuttua, kuinka paljon Facebookissa tehdään tarkoituksellista imagon rakentamista…)

Kirjoittavatko uskonnolliset Facebook-käyttäjät uskonnottomia enemmän sosiaalisista suhteista ja myönteisistä tunteista, koska uskonnollisilla on keskimäärin vähemmän ihmissuhde- ja mielialaongelmia? Vai onko kyse enemmän siitä, että uskonnolliset kokevat enemmän sosiaalista painetta korostaa elämän valoisaa puolta? Tässä törmäämme big data -analytiikan rajoihin. Analyysimenetelmät paljastavat eroja Facebook-käyttäjien kielenkäytössä, mutta ne eivät kerro, mistä erot johtuvat – tähän tarvitaan Yadenin ja kumppanienkin mukaan laadullisempaa analyysia.

Yaden, D. B., Eichstaedt, J. C., Kern, M. L., Smith, L. K., Buffone, A., Stillwell, D. J., Kosinski, M., Ungar, L. H., Seligman, M. E. P., & Schwartz, H. A. (2018). The Language of Religious Affiliation: Social, Emotional, and Cognitive Differences. Social Psychological and Personality Science, 9(4), 444-452.

Mielikuvat yliluonnollisesta auttajasta ja itseluottamus taistelussa

Uskontopsykologian lisäksi minulla on toinenkin intohimo: kamppailulajit. Näitä kahta teemaa yhdistäviä tutkimuksia ei ikävä kyllä ole turhan montaa. Uskonnon ja väkivallan suhdetta on toki tutkittu paljon, mutta tutkimukset ovat keskittyneet ennen kaikkea väkivallan syihin; esimerkiksi uskonnolliseen terrorismiin johtavista tekijöistä on olemassa runsaasti tutkimusta. Colin Holbrook on työtovereineen laatinut kokeellisen asetelman uskonnon psykologisista vaikutuksista kamppailutilanteessa – ja sellaista en ole aiemmin nähnyt.

Holbrook ja kumppanit selvittivät tutkimuksessaan, kuinka uskonnollisuus ja ennen kaikkea mielikuva yliluonnolliselta voimalta saadusta tuesta vaikuttavat itseluottamukseen taistelutilanteessa. Tutkimustaan varten he kokosivat noin sata eri-ikäistä miestä ja naista, jotka jaettiin 5–8 henkilön ryhmiin. Kukin ryhmä sai lyhyen perehdytyksen veitsitaisteluun, minkä jälkeen ryhmä laitettiin kamppailemaan toista ryhmää vastaan harjoitusveitsillä. Toinen taistelun osapuolista sai ennen yhteenottoa visualisointitehtävän, jossa ryhmäläisten piti kuvitella tuekseen jokin mahtava voima (”Jumala tai henki tai maailmankaikkeus tai ehkä ihan vain pyrkimyksen voima”). Verrokkiryhmän taistelijoille taas annettiin tehtäväksi kuvitella vierelleen puu. Visualisoinnin jälkeen kaikkien tutkittavien piti arvioida uskoaan sekä henkilökohtaiseen että oman ryhmän suoriutumiseen tulevassa taistelussa. Osoittautui, että yliluonnollista auttajaa kuvitelleilla oli verrokkiryhmään verrattuna korkeampi luottamus omaan pärjäämiseen. Visualisointitehtävällä ei kuitenkaan ollut yhteyttä siihen, kuinka vahvasti omaan ryhmään luotettiin, mikä tutkijoiden mukaan saattoi johtua tehtävänannon sanamuodosta.

Myös tutkittavan oma uskonnollisuus oli yhteydessä itseluottamukseen ennen kamppailutilannetta. Sillä ei kuitenkaan ollut väliä, millaisia uskonnollisia uskomuksia tutkittavalla oli; oleellista oli se, kuinka voimakkaasti hän tunsi olevansa yhteydessä johonkin korkeampaan voimaan.

Holbrook ja kumppanit pohtivat tutkimuksessaan myös, onko yliluonnollisen auttajan tuoma itsevarmuus samanlaista kuin se, jota saadaan tavanomaisemmilta liittolaisilta. Vaikka viralliset uskonnolliset opit usein korostavat ihmisten ja jumalien radikaalia erilaisuutta, tutkimukset ovat osoittaneet, että arkielämän mielikuvissa jumalat ovat yleensä huomattavan ihmismäisiä. Ihmiset esimerkiksi vaistomaisesti olettavat jumalilleen kovin inhimillisiä tunteita, haluja ja luonteenpiirteitä. Saadaanko yliluonnollisia voimia kuvittelemalla itseluottamusta, koska voimat koetaan ”taistelutovereiksi”, vai onko itseluottamuksessa kyse jostain muusta, esimerkiksi uskonnollisen uskon tuomasta kuolemattomuuden tunteesta tai uskonharjoituksen tuottamasta tyyneydestä? Siihen tämä tutkimus ei vielä vastaa.

Holbrook, C., Pollack, J., Zerbe, J. G.,& Hahn-Holbrook, J. (2018). Perceived Supernatural Support Heightens Battle Confidence: A Knife Combat Field Study. Religion, Brain & Behavior.

Itsemurha ja uskonnon eri ulottuvuudet

Miten mitata uskontoa?

Tilastolliset tutkimukset tarkastelevat uskonnollisuutta usein yksiulotteisena muuttujana. Uskonnollisuus ajatellaan pituutta tai painoa vastaavana ominaisuutena, jota voidaan kuvata yhdellä lukuarvolla: uskonnollisuutta voi olla paljon tai vähän, ja ihmiset voitaisiin ainakin periaatteessa järjestää jonoon uskonnollisuuden asteen mukaan siten, että toisessa päässä seisoo kaikkein uskonnollisin ihminen ja toisessa taas vähiten uskonnollinen. Varsin usein yksiulotteista uskonnollisuutta vieläpä mitataan vain yhdellä kyselylomakkeen osiolla, esimerkiksi sellaisella kuin ”Pidän itseäni uskonnollisena ihmisenä (1 = täysin eri mieltä, 7 = täysin samaa mieltä)”.

Uskonnollisuuden typistäminen yksiulotteiseksi muuttujaksi on kuitenkin monella tapaa ongelmallista. Kumpi on uskonnollisempi: hän, joka käy aktiivisesti seurakunnan tilaisuuksissa mutta lähinnä tapaamassa ystäviä, vai hän, joka vierastaa järjestäytynyttä uskonnollisuutta ja juttelee silti joka ilta isoäidilleen Taivaassa? Tai kumpi on uskonnollisempi: hän, jolle Raamatun luomiskertomukset ovat historiallisesti tosia, vai hän, jolle ne ovat vertauskuva Jumalan ja luomakunnan suhteesta? Onko uskonnollisuuden määrä ylipäätään mielekäs tapa puhua tällaisista uskonnollisuuden vivahteista?

Usein oleellista ei ole niinkään se, onko henkilö uskonnollinen, vaan se, millä tavalla hän on uskonnollinen. Matthias Jongkindin ja kumppanien itsemurhatutkimus on tästä hyvä esimerkki.

Uskonto ja itsemurha

Aiemmissa tutkimuksissa on todettu, että uskonnollisuus keskimäärin vähentää itsemurhariskiä. Ei kuitenkaan ole tarpeeksi tietoa siitä, mikä uskonnossa suojaa itsetuhoisuudelta. Juuri tätä Jongkind ja kumppanit pyrkivät omassa tutkimuksessaan selvittämään.

Tutkimukseen osallistui yhteensä 155 kristittyä masennuspotilasta. Potilaat vastasivat kyselyihin, jotka mittasivat muun muassa masennusoireiden voimakkuutta, itsetuhoajatuksia ja aiempia itsemurhayrityksiä. Tämän lisäksi tutkijat olivat kiinnostuneita siitä, millaisia mielikuvia potilailla oli Jumalasta ja missä määrin heidän uskonnolliset ja eettiset periaatteensa sallivat itsemurhan.

Osoittautui, että mitä jyrkemmin potilaan eettinen ja uskonnollinen vakaumus kielsi itsemurhan, sitä vähemmän hänellä oli itsetuhoajatuksia ja itsemurhayrityksiä. Itsetuhoajatuksilta suojasi myös se, jos potilas näki Jumalan mahtavana mutta samalla rakastavana ja auttavana voimana. Mielikuva etäisestä, poissaolevasta ja passiivisesta Jumalasta puolestaan lisäsi itsetuhoajatuksia.

Jongkind ja kumppanit tarkastelivat uskontoa yhden sijasta kahdella eri ulottuvuudella. Jo yhden ulottuvuuden lisääminen tuotti selvästi aiempaa rikkaamman kuvan uskonnon ja itsetuhoisuuden suhteesta. Entäpä jos moraalisääntöjen ja jumalakäsitysten lisäksi olisi tutkittu vielä esimerkiksi mielikuvia tuonpuoleisesta?

Jongkind, M., van den Brink, B., Schaap‐Jonker, H., van der Velde, N., & Braam, A. W. (2018). Dimensions of Religion Associated with Suicide Attempt and Suicide Ideation in Depressed, Religiously Affiliated Patients. Suicide and Life-Threatening Behavior. 

Väitöskirjasta Katsomukset-blogissa

Kirjoitin Katsomukset-blogiin jutun väitöstutkimuksestani ja sen tärkeimmistä tuloksista:

https://katsomukset.fi/2018/09/13/voiko-olla-seka-suomalainen-etta-muslimi/

Tekeekö uskonnollisuus oikeistokonservatiiviksi?

Useissa tutkimuksissa on todettu, että uskonnollisuus on yhteydessä oikeistokonservatiiviseen vakaumukseen ainakin länsimaissa. Mitä uskonnollisempi henkilö on kyseessä, sitä todennäköisemmin hän kannattaa konservatiivista politiikkaa ja äänestää oikeistolaisia tai konservatiivisia puolueita. On kuitenkin epäselvää, kuinka yleismaailmallisesta yhteydestä on kyse. Ennakoiko uskonnollisuus oikeistokonservatiivista vakaumusta myös länsimaiden ulkopuolella ja muiden uskontojen kuin kristinuskon piirissä?

Gian Vittorio Capraran ja kumppanien suurtutkimus uskonnollisuuden ja poliittisen vakaumuksen yhteyksistä kattaa yhteensä 16 eri maata viidestä eri maanosasta. Myös Suomi on mukana. Tutkimukseen osallistui kaikkiaan 8825 vastaajaa, joiden piti muun muassa arvioida numeroasteikolla omaa uskonnollisuuttaan sekä sijoittumistaan oikeisto–vasemmisto- ja liberaali–konservatiivi-akseleilla. Kaikissa tutkituissa maissa Australiaa lukuun ottamatta todettiin selkeä yhteys uskonnollisuuden ja poliittisen vakaumuksen välillä: mitä uskonnollisempana vastaaja piti itseään, sitä todennäköisemmin hän oli myös poliittisesti konservatiivinen ja kallellaan oikealle. Yhteys voitiin todeta eri puolilla maailmaa ja eri uskontoperinteissä: uskonnollisuus ennakoi konservatiivisuutta ja oikeistolaisuutta Euroopan ja Amerikan kristillisenemmistöisissä maissa (esim. Brasiliassa, Chilessä, Saksassa, Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa) mutta myös Israelissa, Japanissa ja Turkissa.

Aiemmissa tutkimuksissa on todettu, että uskonnollisuus ja oikeistokonservatiivisuus ovat molemmat yhteydessä sosiaalisen yhdenmukaisuuden, turvallisuuden ja perinteiden korostamiseen eli niin sanottuihin säilyttämisarvoihin. Sekä uskoville että oikeistolle on toisin sanoen erityisen tärkeää se, että pidetään kiinni perinteistä ja yhteisistä säännöistä. Caprara ja kumppanit halusivat selvittää, voisiko uskonnollisuuden ja oikeistokonservatiivisuuden yhteys selittyä arvomaailmojen samanlaisuudella. Tekeekö uskonnollisuus siis ihmisestä oikeistokonservatiivin vai onko kyse siitä, että samanlaiset arvot vaikuttavat sekä uskonnollisuuden että oikeistokonservatiivisuuden taustalla?

Aineiston tilastollinen analyysi osoitti, että uskonnollisuuden ja poliittisen vakaumuksen yhteys ei kokonaan selity yhteisellä arvomaailmalla, vaan uskonnollisuudella on myös jokin arvoista riippumaton yhteys poliittiseen oikeistolaisuuteen ja konservatiivisuuteen. Uskonnon oma vaikutus poliittiseen vakaumukseen on kuitenkin useimmissa maissa varsin pieni. Esimerkiksi Suomessa säilyttämisarvoja korostava arvopohja määrittää poliittista vakaumusta selvästi enemmän kuin uskonto. Uskonnolla on merkittävää vaikutusta yksilön poliittiseen vakaumukseen lähinnä Turkissa sekä Keski- ja Etelä-Euroopan katolis- ja ortodoksienemmistöisissä maissa, kuten Puolassa, Espanjassa ja Kreikassa.

Caprara, G. V.,Vecchione, M., Schwartz, S. H., Schoen, H., Bain, P. G., Silvester, J.,Cieciuch, J., Pavlopoulos, V., Bianchi, G., Kirmanoglu, H., Baslevent, C.,Mamali, C., Manzi, J., Katayama, M., Posnova, T., Tabernero, C., Torres, C., Verkasalo, M., Lönnqvist, J-E., Vondráková, E., Caprara, M. G. (2018). The Contribution of Religiosity to Ideology: Empirical Evidences From Five Continents. Cross-Cultural Research.

Jumalauskon yhteys selkeään minäkäsitykseen

Nykytutkimus on osoittanut, että ihmismielelle on luontaista uskoa jumaliin ja erilaisiin henkiolentoihin. Lajinkehityksen myötä on muodostunut useita psykologisia mekanismeja, jotka saavat meidät helposti näkemään esimerkiksi inhimillisiä tarkoitusperiä ja merkityksiä luonnonilmiöissä. Kun tärkeänä juhlapäivänä on koko vuoden pahin rajuilma, mieleen hiipii helposti ajatus, että koko maailma on itseä vastaan. Puun kaatuminen auton viereen saattaa tuntua enteeltä. Tällaisista intuitioista on verrattain lyhyt matka uskomukseen, että luonnonilmiöiden takana on älyllinen toimija, jolla on tietoisia tarkoitusperiä. Tarkoitusperien ja toimijan luonteen ymmärtäminen ei kuitenkaan tapahdu itsestään vaan edellyttää ajatustyötä. Ihmismieli havaitsee kyllä luonnostaan maailmassa yliluonnollisten voimien vaikutusta, mutta näiden luontaisten intuitioiden kehittyminen uskonnollisiksi opeiksi edellyttää järkeilyä. Vastaavasti luontaisten intuitioiden kumoaminen – siis epäusko – vaatii tietoista pohdintaa.[1]

Uskonnolliset uskomukset ovat usein keskeinen osa ihmisen minäkäsitystä. Tästä syystä tutkijat Michael B. Kitchens ja Russell E. Phillips III olettavat, että minäkäsityksen selkeys ja jumalakäsityksen selkeys ovat yhteydessä; jos henkilöllä on selkeä käsitys itsestään, on hänellä yleensä myös selkeä käsitys jumalasta. Tutkijat testasivat oletustaan kysymällä joukolta yhdysvaltalaisia Internetin käyttäjiä kysymyksiä, jotka mittaavat joko minäkäsityksen selkeyttä tai uskoa maailmankaikkeutta hallitsevaan jumalaan. Muuttujien välinen yhteys oli U:n muotoinen siten, että minäkäsityksen selkeys oli yhteydessä sekä vahvaan jumalauskoon että vahvaan epäuskoon. Oma minäkäsitys oli keskimäärin epäselvin niillä, jotka sijoittuivat näiden kahden ääripään väliin – siis niillä, joilla ei ollut selvää mielipidettä jumalasta.

Tutkijoiden oletus sai siis empiiristä tukea. Luontaisten uskonnollisten intuitioiden muotoutuminen joko tietoiseksi jumalauskoksi tai epäuskoksi edellyttää ajatustyötä. Uskonnollisten uskomusten parissa tehty ajatustyö heijastuu myös minäkäsitysten jäsentyneisyyteen siten, että selkeä uskonnollinen tai uskonnoton vakaumus on yhteydessä keskimääräistä selkeämpään minäkäsitykseen.

Kitchens, M. B., & Phillips, R. E., III (2018). A Curvilinear Relationship Between Clear Beliefs About God and Self-Concept Clarity. Psychology of Religion and Spirituality. 

---

[1] Jumalauskon luontaisuus ei tietenkään ole osoitus jumalien olemassaolosta. Ihmismielen taipumus havaita maailmassa jumalan vaikutusta kertoo kyllä jotain ihmismielestä, mutta jumalan olemassaoloa (tai olemattomuutta) se ei vielä todista.

Mielikuvien moraalittomat ateistit

Vaikka ateismi ja uskonnottomuus lisääntyvät eri puolilla maailmaa, tutkimukset osoittavat, että ateisteihin suhtaudutaan edelleen epäluuloisesti. Yleinen epäilys on, että uskonnottomuus tekee moraalittomaksi; monien on vaikea ymmärtää, miksi ateistit käyttäytyisivät moraalisesti, jos he eivät kerran usko tuonpuoleisessa odottavaan palkkioon tai rangaistukseen.

Jazmin L. Brown-Iannuzzin, Stephanie McKeen ja Will M. Gervaisin tutkimuksen hypoteesina on, että ateismia kohtaan tunnetut ennakkoluulot heijastuvat myös ateisteja koskeviin mielikuviin. Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa suurelle joukolle (n = 377) Internetin käyttäjiä näytettiin sarja tietokoneella generoituja kasvokuvia. Kasvokuvat näytettiin kaksi kerrallaan siten, että tutkittavien piti joka kuvaparin kohdalla päättää, kumpi kuvaparin henkilöistä näyttää enemmän siltä, että uskoo Jumalaan. Tutkijat yhdistivät tyypillisimmät uskovaan liitetyt piirteet yhdeksi kuvaksi ja tyypillisimmät ateistiin liitetyt piirteet toiseksi kuvaksi ja saivat näin aikaan kaksi uutta kasvokuvaa: "tyypillisen uskovan" kasvot ja "tyypillisen ateistin" kasvot.

Tutkimuksen toisessa vaiheessa uusille koehenkilöille (n = 332) näytettiin kasvokuvia, joiden joukossa olivat myös tyypillisen uskovan kasvot ja tyypillisen ateistin kasvot, ja heitä pyydettiin arvioimaan kasvokuvien herättämiä vaikutelmia. Tyypillisen uskovan kasvot synnyttivät koehenkilöissä selvästi myönteisempiä tuntemuksia kuin tyypillisen ateistin kasvot: tyypillisen uskovan kasvoja pidettiin esimerkiksi ateistia luotettavampina, moraalisempina, lämpimämpinä ja puoleensavetävämpinä.

Tutkimuksen viimeiseen vaiheeseen värvättiin taas uudet koehenkilöt (n = 273), jotka saivat lukea kuvauksen joko hyvästä tai pahasta teosta ja sitten päättää, kumpi heille esitetyn kuvaparin henkilöistä todennäköisemmin tekisi jotain sellaista. Tuloksena oli, että tyypillisen ateistin kasvot liitettiin selvästi useammin moraalittomuuksiin kuin tyypillisen uskovan kasvot.

Yhteenvetonaan tutkijat toteavat, että ateismiin kohdistuvat ennakkoluulot heijastuivat tutkimukseen osallistuneiden mielikuviin ja tutkimuksen hypoteesi sai täten tukea. Koehenkilöiden mielikuvissa ateisteihin liitettiin sellaisia piirteitä, jotka saavat heidät vaikuttamaan epäluotettavilta ja moraalittomilta. Tutkimus tehtiin kuitenkin Yhdysvalloissa, ja tutkijat itsekin arvelevat, etteivät tulokset päde sellaisenaan esimerkiksi Suomessa.

Brown-Iannuzzi, J. L., McKee, S., & Gervais, W. M., (2018). Atheist Horns and Religious Halos: Mental Representations of Atheists and Theists. Journal of Experimental Psychology: General, 147(2), 292-297.

Valtakunnan viestimissä

Yle uutisoi tänään väitöksestäni otsikolla 'Tutkimus: Nuorten suomalaismuslimien identiteetti vaihtelee tilanteen mukaan – "Moni tuntee itsensä suomalaiseksi ulkomailla ja ulkomaalaiseksi Suomessa"'.

Väitöstilaisuus tulossa

Väitöskirjani Religious and national identities among young Muslims in Finland: A view from the social constructionist social psychology of religion tarkastetaan julkisesti Helsingin yliopiston päärakennuksen auditoriossa XIV (Unioninkatu 34, 3. krs) lauantaina 15.9.2018 kello 10. Tilaisuus on avoin kaikille muslimi-identiteetin sosiaalipsykologiasta kiinnostuneille.