Nykytutkimus on osoittanut, että ihmismielelle on luontaista
uskoa jumaliin ja erilaisiin henkiolentoihin. Lajinkehityksen myötä on
muodostunut useita psykologisia mekanismeja, jotka saavat meidät helposti
näkemään esimerkiksi inhimillisiä tarkoitusperiä ja merkityksiä
luonnonilmiöissä. Kun tärkeänä juhlapäivänä on koko vuoden pahin rajuilma,
mieleen hiipii helposti ajatus, että koko maailma on itseä vastaan. Puun
kaatuminen auton viereen saattaa tuntua enteeltä. Tällaisista intuitioista on
verrattain lyhyt matka uskomukseen, että luonnonilmiöiden takana on älyllinen
toimija, jolla on tietoisia tarkoitusperiä. Tarkoitusperien ja toimijan luonteen
ymmärtäminen ei kuitenkaan tapahdu itsestään vaan edellyttää ajatustyötä. Ihmismieli
havaitsee kyllä luonnostaan maailmassa yliluonnollisten voimien vaikutusta,
mutta näiden luontaisten intuitioiden kehittyminen uskonnollisiksi opeiksi
edellyttää järkeilyä. Vastaavasti luontaisten intuitioiden kumoaminen – siis
epäusko – vaatii tietoista pohdintaa.[1]
Uskonnolliset uskomukset ovat usein keskeinen osa ihmisen
minäkäsitystä. Tästä syystä tutkijat Michael B. Kitchens ja Russell E. Phillips
III olettavat, että minäkäsityksen selkeys ja jumalakäsityksen selkeys ovat
yhteydessä; jos henkilöllä on selkeä käsitys itsestään, on hänellä yleensä myös
selkeä käsitys jumalasta. Tutkijat testasivat oletustaan kysymällä joukolta
yhdysvaltalaisia Internetin käyttäjiä kysymyksiä, jotka mittaavat joko
minäkäsityksen selkeyttä tai uskoa maailmankaikkeutta hallitsevaan jumalaan. Muuttujien
välinen yhteys oli U:n muotoinen siten, että minäkäsityksen selkeys oli
yhteydessä sekä vahvaan jumalauskoon että vahvaan epäuskoon. Oma minäkäsitys
oli keskimäärin epäselvin niillä, jotka sijoittuivat näiden kahden ääripään
väliin – siis niillä, joilla ei ollut selvää mielipidettä jumalasta.
Tutkijoiden oletus sai siis empiiristä tukea. Luontaisten uskonnollisten
intuitioiden muotoutuminen joko tietoiseksi jumalauskoksi tai epäuskoksi edellyttää
ajatustyötä. Uskonnollisten uskomusten parissa tehty ajatustyö heijastuu myös
minäkäsitysten jäsentyneisyyteen siten, että selkeä uskonnollinen tai
uskonnoton vakaumus on yhteydessä keskimääräistä selkeämpään minäkäsitykseen.
Kitchens, M. B., & Phillips, R. E., III (2018). A Curvilinear Relationship Between Clear Beliefs About God and Self-Concept Clarity. Psychology of Religion and Spirituality.
[1] Jumalauskon luontaisuus ei tietenkään ole
osoitus jumalien olemassaolosta. Ihmismielen taipumus havaita maailmassa
jumalan vaikutusta kertoo kyllä jotain ihmismielestä, mutta jumalan
olemassaoloa (tai olemattomuutta) se ei vielä todista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti