Uskontopsykologian
lisäksi minulla on toinenkin intohimo: kamppailulajit. Näitä kahta teemaa yhdistäviä
tutkimuksia ei ikävä kyllä ole turhan montaa. Uskonnon ja väkivallan suhdetta
on toki tutkittu paljon, mutta tutkimukset ovat keskittyneet ennen kaikkea
väkivallan syihin; esimerkiksi uskonnolliseen terrorismiin johtavista
tekijöistä on olemassa runsaasti tutkimusta. Colin Holbrook on työtovereineen laatinut
kokeellisen asetelman uskonnon psykologisista vaikutuksista
kamppailutilanteessa – ja sellaista en ole aiemmin nähnyt.
Holbrook ja kumppanit
selvittivät tutkimuksessaan, kuinka uskonnollisuus ja ennen kaikkea mielikuva
yliluonnolliselta voimalta saadusta tuesta vaikuttavat itseluottamukseen
taistelutilanteessa. Tutkimustaan varten
he kokosivat noin sata eri-ikäistä miestä ja naista, jotka jaettiin 5–8
henkilön ryhmiin. Kukin ryhmä sai lyhyen perehdytyksen veitsitaisteluun, minkä
jälkeen ryhmä laitettiin kamppailemaan toista ryhmää vastaan harjoitusveitsillä.
Toinen taistelun osapuolista sai ennen yhteenottoa visualisointitehtävän, jossa
ryhmäläisten piti kuvitella tuekseen jokin mahtava voima (”Jumala tai henki tai
maailmankaikkeus tai ehkä ihan vain pyrkimyksen voima”). Verrokkiryhmän
taistelijoille taas annettiin tehtäväksi kuvitella vierelleen puu. Visualisoinnin
jälkeen kaikkien tutkittavien piti arvioida uskoaan sekä henkilökohtaiseen että
oman ryhmän suoriutumiseen tulevassa taistelussa. Osoittautui, että yliluonnollista
auttajaa kuvitelleilla oli verrokkiryhmään verrattuna korkeampi luottamus omaan
pärjäämiseen. Visualisointitehtävällä ei kuitenkaan ollut yhteyttä siihen, kuinka
vahvasti omaan ryhmään luotettiin, mikä tutkijoiden mukaan saattoi johtua tehtävänannon
sanamuodosta.
Myös tutkittavan oma
uskonnollisuus oli yhteydessä itseluottamukseen ennen kamppailutilannetta.
Sillä ei kuitenkaan ollut väliä, millaisia uskonnollisia uskomuksia
tutkittavalla oli; oleellista oli se, kuinka voimakkaasti hän tunsi olevansa
yhteydessä johonkin korkeampaan voimaan.
Holbrook ja kumppanit
pohtivat tutkimuksessaan myös, onko yliluonnollisen auttajan tuoma itsevarmuus
samanlaista kuin se, jota saadaan tavanomaisemmilta liittolaisilta. Vaikka
viralliset uskonnolliset opit usein korostavat ihmisten ja jumalien radikaalia
erilaisuutta, tutkimukset ovat osoittaneet, että arkielämän mielikuvissa
jumalat ovat yleensä huomattavan ihmismäisiä. Ihmiset esimerkiksi
vaistomaisesti olettavat jumalilleen kovin inhimillisiä tunteita, haluja ja luonteenpiirteitä.
Saadaanko yliluonnollisia voimia kuvittelemalla itseluottamusta, koska voimat
koetaan ”taistelutovereiksi”, vai onko itseluottamuksessa kyse jostain muusta,
esimerkiksi uskonnollisen uskon tuomasta kuolemattomuuden tunteesta tai uskonharjoituksen
tuottamasta tyyneydestä? Siihen tämä tutkimus ei vielä vastaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti