Ateismin monet kasvot

Aloittelen parhaillaan uutta tutkimusta ateismista, joten olen viime aikoina keskittynyt lukemaan uskonnottomuuteen liittyviä julkaisuja. Uskontotieteilijät jättivät ateismin ja uskonnottomuuden pitkään vähälle huomiolle, mutta viime aikoina niistä on tullut yhä keskeisempiä tutkimusaiheita. Uskontopsykologista uskonnottomuustutkimusta on tehty erityisesti Bielefeld-based Cross-Cultural Study on the Semantics and Psychology of Spirituality -hankkeessa. Hankkeen tuloksia on julkaistu jo useissa kirjoissa ja artikkeleissa. Viimeisimpänä niistä olen lukenut Barbara Kellerin ja kumppanien artikkelin ”Profiling atheist world views in different cultural contexts: Developmental trajectories and accounts”.

Kellerin ja kumppanien artikkeli perustuu yhteensä 1886 henkilön aineistoon, joka kerättiin Saksan Bielefeldistä ja Yhdysvaltain Chattanoogasta. Tutkittavat täyttivät erilaisia kyselyitä ja lisäksi 102 heistä osallistui perusteellisempaan haastatteluun.

Tutkijat erottivat aineistosta kaksi ateistien ryhmää: ”Ekplisiittiset ateistit” nimittivät itse itseään ateisteiksi. ”Implisiittiset ateistit” puolestaan eivät suoranaisesti identifioituneet ateisteiksi, mutta eivät myöskään pitäneet itseään uskonnollisina tai henkisinä. Sekä eksplisiittiset että implisiittiset ateistit olivat uskonnollisia ja/tai henkisiä tutkittavia useammin miehiä, nuoria ja korkeasti koulutettuja. Ateistit olivat yleisesti muita avoimempia uusille kokemuksille, mutta heillä oli verrattain vähän mystisiä kokemuksia. He olivat muihin tutkittaviin verrattuna myös tyytymättömämpiä henkilökohtaisiin ihmissuhteisiinsa ja pitivät positiivisen perinnön jättämistä jälkipolville vähemmän tärkeänä.

Tilastoaineiston analyysin ohella artikkeli esittelee neljä esimerkkiateistia ja havainnollistaa näin ateististen identiteettien monimuotoisuutta. Yhdysvaltalainen ”Michael” on entinen sotilas, joka menetti uskonsa törmättyään Uuden Testamentin ristiriitaisiin versioihin itselleen tärkeästä Juudas-tarinasta.[i] Michael on ateisminsa suhteen ”kaapissa”, koska pelkää, miten hänen uskonnolliset vanhempansa suhtautuisivat asiaan.  

Yhdysvaltalaisen ”Madelinen” ateismi on älyllistä: hänelle uskonnot ovat yksinkertaistettuja selityksiä maailman synnystä ja ateismi vastaavasti edustaa tieteellisempää käsitystä maailmankaikkeudesta. Kaikki uskonnollinen on siinä määrin vierasta Madelinelle, että tutkijat luonnehtivat häntä ”uskonnollisesti epämusikaaliseksi”; Madeline ei yksinkertaisesti pysty samaistumaan uskonnolliseen kokemusmaailmaan.

Saksalainen ”Petra” suhtautuu kriittisesti järjestäytyneeseen uskontoon, mutta pitää kuitenkin itseään henkisenä ihmisenä. Henkisyys merkitsee Petralle eksistentiaalisten ja eettisten kysymysten pohtimista sekä avoimuutta omille tunteille ja arjen ylittäville kokemuksille.

Niin ikään saksalainen ”Katja” näkee uskonnon ennen kaikkea yhteiskunnallisesti haitallisena. Uskonnot lisäävät ihmisten välisiä vastakkainasetteluja ja saavat heidät taistelemaan keskenään. Ateismi näyttäytyykin Katjalle ennen kaikkea vapautumisena uskonnon kahleista.

Kellerin ja kumppanien neljän esimerkkiateistin profiileilla on yhtymäkohtia iranilaisten ex-muslimien uskostaluopumiskertomuksiin, joita olen analysoinut yhdessä Atefeh Aghaeen kanssa. Erotimme omassa aineistossamme neljä uskostaluopumiskertomuksen tyyppiä: ”Etsijät” olivat olleet vakaumuksellisia uskovia, mutta ajautuneet uskonkriisiin avointen kysymysten ja ratkaisemattomien ristiriitojen vuoksi. ”Rationalistit” korostivat uskonnon ja tieteen välistä ristiriitaa sekä uskonnon epä-älyllisyyttä. ”Välinpitämättömille” uskonto oli yhdentekevää, koska siitä ei ollut apua arjen haasteissa tai elämän kipukohdissa. ”Kapinallisille” taas uskonto oli yhteiskunnallisesti haitallinen ilmiö, josta vapautuminen tekisi maailmasta paremman paikan.

Keller, B., Bullik, R., Klein, C., & Swanson, S. B. (2018). Profiling atheist world views in different cultural contexts: Developmental trajectories and accounts. Psychology of Religion and Spirituality, 10(3), 229-243.

---

[i] Matt. 27: 3–10 ja Ap. t. 1: 15–19

Hulluutta vai hartautta? Kaksisuuntainen mielialahäiriö ja uskonnolliset kokemukset

Olen aina ollut kiinnostunut tietoisuuden psykologiasta ja erityisesti muuttuneista tajunnantiloista. Osaltaan juuri siksi päädyin suuntautumaan uskontopsykologiaan. Uskonnonharjoituksen yhteydessä kun esiintyy monenlaisia arkikokemuksesta poikkeavia tiloja. Transsitilat, näyt ja ilmestykset ovat joskus niin dramaattisia, että ulkopuolinen ei oikein tiedä, mitä ajatella niistä. Jos joku sanoo kohdanneensa jumalan, onko hän profeetta vai mielisairas? Mikä oikeastaan erottaa uskonnollisen ja psykoottisen kokemuksen?

Eva Ouwehand ja kumppanit ehdottavat tutkimuksessaan, että uskonnollisen ja psykoottisen vastakkainasettelu ei välttämättä ole mielekäs – tai ainakaan välttämätön – tapa jäsentää inhimillistä kokemusmaailmaa. Tutkimusta varten haastateltiin 35 mielenterveyskuntoutujaa, jotka olivat toipumassa kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä eli ns. bipolaarihäiriöstä. Tutkijat selvittivät, millaisia uskonnollisia ja henkisiä kokemuksia liittyi yhtäältä häiriön eri vaiheisiin (maniaan ja masennukseen) ja toisaalta oireettomiin jaksoihin.

Erilaisia uskonnollisia ja henkisiä kokemuksia esiintyi selvästi eniten manian yhteydessä: vain neljä haastateltavista ei ollut kokenut manian aikana mitään uskonnolliseksi tulkittavaa. Noin puolet vastaajista oli tuntenut jumalallista läsnäoloa tai kokenut muuten olevansa yhteydessä johonkin perustavanlaatuisempaan todellisuuteen (esimerkiksi luontoon, maailmankaikkeuteen, ihmiskuntaan tai omaan sisimpään). Vastaavasti noin puolet vastaajista kertoi manian aikaisesta kutsumuksesta tai jumalalta saadusta tehtävästä, joka saattoi liittyä esimerkiksi muiden auttamiseen tai uskon julistamiseen. Noin joka kolmas vastaaja kertoi, että asiat alkoi nähdä uudella tavalla manian aikana. Mikään ei tuntunut enää sattumanvaraiselta vaan kaikella oli merkitys. Esimerkiksi tietty numero saattoi saada jonkin aivan erityisen, salatun merkityksen. Muutamat vastaajat olivat myös nähneet näyissä esimerkiksi kuolleita läheisiään, enkeleitä, valo-olentoja tai uskonnollisia symboleita. Jotkut olivat kuulleet ääniä tuonpuoleisesta, toiset tunteneet irtautuvansa ruumiistaan. Uskonnollisiin kokemuksiin saattoi liittyä ”äärimmäistä onnea” ja muita poikkeuksellisen voimakkaita tunnetiloja sekä epätavallisia ruumiillisia tuntemuksia, joita kuvattiin esimerkiksi kehon läpi virtaaviksi energioiksi tai pään sisällä palaviksi ilotulitteiksi.

Manian aikaiset uskonnolliset kokemukset olivat usein myönteisiä, mutta noin joka kolmannessa vastaajassa ne herättivät ennen kaikkea pelkoa. Kokemus ykseydestä perimmäisen todellisuuden kanssa saattoi esimerkiksi laukaista pelon minän häviämisestä tai tuhoutumisesta. Myös synninpelkoa esiintyi manioiden yhteydessä.

Masennus johti monilla vastaajista paitsi tunne-elämän myös uskonnollisten kokemusten latistumiseen. Usko ja uskonnolliset kokemukset valuivat tyhjiin. Epäilykset heräsivät ja manian aikana syntyneet uskonnolliset oivallukset alkoivat tuntua haavekuvilta. Monet kokivat syyllisyyttä uskonsa horjumisesta ja pelkäsivät jumalan rangaistusta. Jotkut kuitenkin saivat masennuksen keskelläkin kokemuksia, jotka auttoivat uskomaan huolehtivaan jumalaan. Esimerkiksi summamutikassa avatusta Raamatun kohdasta saattoi löytyä lause, joka tuntui sopivan juuri omaan tilanteeseen.

Tutkimuksen vastaajien välillä oli paljon eroja siinä, missä määrin heillä oli uskonnollisia kokemuksia oireettomien jaksojen aikana. Joillain vastaajista ei ollut minkäänlaisia uskonnollisia kokemuksia oireettomina kausina. Yli puolet vastaajista koki kuitenkin myös oireettomina aikoina ykseyden, merkityksellisyyden ja kutsumuksen tunteita, jotka muistuttivat manian aikaisia mutta olivat vähemmän intensiivisiä.

Ouwehand ja kumppanit painottavat, että valtaosa heidän tutkimukseensa osallistuneista tulkitsi manian aikaiset kokemuksensa psykoosin oireiksi. Samalla he kuitenkin näkivät ne uskonnollisesti ja henkisesti merkityksellisinä. Ei siis ole niin, että kokemus on joko uskonnollinen tai psykoottinen, vaan se voi kokijalle itselleen olla molempia. Tämä Ouwehandin ja kumppanien huomio toi ainakin minulle mieleen psykedeelien parissa tehdyt tutkimukset: psilosybiinin, LSD:n tai vastaavien avulla on pystytty synnyttämään kokemuksia, jotka ovat kokijoilleen olleet uskonnollisesti jopa käänteentekeviä – siitäkin huolimatta, että kokijat ovat hyvin tienneet olevansa psykoaktiivisen aineen vaikutuksen alaisina! Mielenterveyden häiriö tai huumaava ainekin voi muuttaa arkikokemusta tavalla, jolla on kauaskantoiset vaikutukset maailmankuvaan.

Ouwehand, E., Muthert, H., Zock, H., Boeije, H., & Braam, A. W. (2018). Sweet Delight and Endless Night: A Qualitative Exploration of Ordinary and Extraordinary Religious and Spiritual Experiences in Bipolar Disorder. The International Journal for the Psychology of Religion, 28(1), 31-54.

Uskonnollisuudesta ja kuluttamisesta

Ainakin suomalaisen luterilaisuuden piirissä tuntuu vallitsevan ajatus, että uskonto ja kaupallisuus eivät sovi yhteen. Ajatus nousee ehkä jo siitä, miten Jeesus evankeliumeissa kuvataan – ajamassa rahanvaihtajia ulos temppelistä tai kieltämässä Jumalan ja Mammonan yhtäaikaisen palvonnan. Ja jos Lutherista ei mitään muuta peruskoulun uskonnontunneilla opetettu, niin ainakin se, että hän vastusti anekauppaa.

Ajatus uskonnon ja kaupanteon vastakkaisuudesta on kuitenkin kaikkea muuta kuin yleismaailmallinen: Islamilaisessa perinteessä on toki korkokielto ja muita liiketoimintaan liittyviä normeja, mutta ei yleistä antipatiaa kaupankäyntiä kohtaan; olihan profeetta Muhammad itsekin ammatiltaan kauppias. Muslimien pyhiinvaellus Mekkaan, hajj, onkin paitsi uskonnollinen velvollisuus myös iso bisnes, jonka puitteissa myydään t-paitoja, koruja ja astiastoja.

Mekka on ei-muslimille off-limits, mutta esimerkkejä piisaa muuallakin. Jokainen Roomassa käynyt tietää, kuinka paljon Vatikaanin kulmilla kaupataan paaviaiheisia matkamuistoja. Itse ostin viime visiitillä pari jääkaappimagneettia pyhästä isästä. Ja Lutherin anekauppakritiikeistä huolimatta uskonpuhdistuksella on ainakin osavastuu kapitalismin synnystä – ainakin mikäli uskontososiologian klassikkoa Max Weberiä on uskominen.

Uskonnon taloustiede on omasta mielestäni huisin kiinnostavaa. Siksi olikin mukava törmätä artikkeliin, jossa uskonnon ja kuluttamisen suhdetta on tarkasteltu sosiaalipsykologian näkökulmasta.

Didem Kurt, J. Jeffrey Inman ja Francesca Gino ovat tutkineet, miten uskonto vaikuttaa päivittäistavaraostoksiin. Tutkimus koostui kaikkiaan viidestä osatutkimuksesta, joissa ilmiötä tarkasteltiin usealla eri tasolla yksilötasosta aina piirikuntatasolle asti. Kaksi ensimmäistä osatutkimusta hyödynsi väestönlaskenta- ja markkinatutkimusdataa ja osoitti, että uskonnollisemmissa piirikunnissa päivittäistavarakauppojen myynti oli vähäisempää ja kuluttajat käyttivät keskimäärin vähemmän rahaa ostosreissuillaan. Vastaava tulos saatiin myös kolmannessa osatutkimuksessa, joka toteutettiin internet-kyselynä. Kyselyn vastaajien piti kuvitella olevansa kauppareissulla, valikoida mieleisiään tuotteita eri vaihtoehtojen joukosta ja asettaa lopuksi yläraja sille, paljonko voisivat maksaa purukumipaketista. Itseasetettu hintakatto oli yhteydessä uskonnollisuuteen siten, että uskonnollisuuskyselyssä korkeita pistemääriä saaneet vastaajat olivat valmiita maksamaan purukumipaketista muita vähemmän.

Viimeiset kaksi osatutkimusta selvittivät uskonnon ja kuluttamisen yhteyttä kokeellisesti. Myös näiden osatutkimusten vastaajien tuli kuvitella itsensä kauppareissulle, valita sekalaisia tuotteita ja lopuksi määritellä, paljonko voisivat maksaa tietystä tuotteesta (lehdestä tai suklaasta). Osalle tutkittavista oli kuitenkin ennen shoppailutehtävää näytetty videopätkä, jolla pukuun puettu saarnamies puhui Jumalan läsnäolosta. (Kontrolliryhmä näki videon öljyväreillä maalaamisesta.) Osoittautui, että saarnapuheen nähneet vastaajat asettivat sopivan hinnan rajat noin 10 prosenttia muita alemmas. Mielenkiintoista kyllä, saarnapuhe vaikutti samalla tavalla uskonnollisiin ja uskonnottomiin vastaajiin. Vaikutti siltä, että uskonto yhdistyi myös uskonnottomien mielessä säästäväisyyteen ja harkitsevaan taloudenpitoon; siksi jo pelkkä muistutus uskonnosta sai heidätkin toimimaan säästäväisemmin.

Kurt, D., Inman, J. J., & Gino, F. (2018). Religious shoppers spend less money. Journal of Experimental Social Psychology, 78, 116-124.

Virheisiin liittyvät sanat fundamentalistin aivosähkökäyrällä

Englantilainen filosofi Jeremy Bentham ideoi 1700-luvulla uudentyyppisen vankilan, jota hän kutsui ”panoptikoniksi” (pan = kaikki, optikós = näkemiseen liittyvä). Panoptikonissa sellit ovat kehän muodossa ja niiden keskellä on vartiotorni, josta voi nähdä mihin tahansa selliin. Vartijat voivat milloin tahansa tarkkailla ketä tahansa vankia ilman, että vanki tietää tulevansa tarkkailluksi. Koska vangit eivät koskaan ole suojassa valvonnalta, he alkavat vähitellen valvoa itseään ja sitä, etteivät riko vartijoiden sääntöjä. Ranskalainen filosofi Michel Foucault on sittemmin käyttänyt panoptikonia vertauskuvana koko modernille vallankäytölle. Moderni vallankäyttö perustuu hyvin usein siihen, että ihmiset saadaan sisäistämään tietyt normit, joiden perusteella arvioida itseä. Normin mukainen on ”normaalia”, siitä poikkeava taas ”epänormaalia”. Esimerkiksi terveysvalistus noudattaa tyypillisesti panoptista logiikkaa: painoindeksit, liikuntasuositukset ja lautasmallit tarjoavat kaikki kriteeristöjä, joihin verrata omaa suoriutumista terveellisessä elämässä.

Uskonnontutkijat ovat esittäneet, että ajatus kaikkitietävästä jumalasta toimii hieman panoptikonin tavoin ja pitää siten yhteisöä koossa: Jos kaiken näkevä jumala palkitsee hyvistä teoista ja rankaisee pahoista, uskovilla on kannustin toimia yhteisön hyväksi jopa silloin, kun kukaan toinen ihminen ei ole valvomassa. Jumalan katsetta tai rangaistusta kun ei pääse pakoon. Sisäistynyt käsitys alati tarkkailevasta jumalasta puolestaan johtaa korostuneeseen itsetarkkailuun, kun uskova yrittää sovittaa omat toimensa uskonnon vaatimuksiin.

Jumalan tahdon noudattaminen on keskeinen osa fundamentalistista uskonnollisuutta. Małgorzata Kossowskan ja kumppanien mukaan fundamentalismiin kuuluu usko yhteen oikeaan uskonnolliseen oppiin, jonka tarkka seuraaminen päivittäisessä elämässä vie yhteyteen jumalan kanssa. Oikeassa uskossa pysyminen on tärkeää, sillä sen ulkopuolella vallitsee pahuus. Fundamentalistille on annettu ohjeet jumalan tahdon mukaiseen elämään; hänen tehtävänään on vain varmistaa, ettei hän lipsu niistä. Jotta fundamentalisti välttyisi poikkeamasta oikealta tieltä, on hänen tärkeää huomata mahdolliset virheet omissa ja toisten tekemisissä. Koska fundamentalistille on tärkeää välttää virheitä, Kossowska on työtovereineen tutkinut, synnyttävätkö virheisiin liittyvät ärsykkeet erilaisen vasteen fundamentalistien aivoissa kuin muiden.

Kossowska ja kumppanit tarkastelivat erikseen niitä, joilla oli hyvä epävarmuuden sietokyky, ja niitä, joilla ei ollut. Tutkijaryhmän mukaan fundamentalismi on eräänlainen defenssimekanismi, joka suojelee epävarmuudelta tarjoamalla selvät suuntaviivat elämän kaikkiin tilanteisiin. Fundamentalistisessa maailmassa vallitsee selvä jako oikean ja väärän sekä hyvän ja pahan välillä. Vahvan dualistinen maailmankuva on selkeä mutta samalla vaativa, koska fundamentalistin täytyy pitää varansa, että pysyy hyvän puolella.

Kossowskan ja kumppanien tutkimukseen valikoitui yhteensä 42 puolalaista yliopisto-opiskelijaa, joiden oli aiemmassa lomakekyselyssä todettu sietävän epävarmuutta joko poikkeuksellisen hyvin tai poikkeuksellisen huonosti. Tutkittavat täyttivät fundamentalismia mittaavan lomakkeen, minkä jälkeen heille näytettiin ruudulta eri väreillä kirjoitettuja sanoja, joista osa liittyi virheisiin ja osa taas ei. Tutkittavien ainoana tehtävänä oli nimetä väri, jolla kukin sana oli kirjoitettu. Samalla heidän aivotoimintaansa seurattiin EEG-laitteella. Vaikka tutkittavien tuli jättää sanan merkitys huomiotta, aiemmissa vastaavissa tutkimuksissa on todettu, että huomiotta jätettykin merkitys saattaa aiheuttaa reaktioita, jotka näkyvät esimerkiksi aivojen sähköisessä toiminnassa. Reaktio, johon Kossowska ja kumppanit kiinnittivät erityistä huomiota, oli N400: piikki aivosähkökäyrässä, joka liittyy ristiriitoihin omien oletusten ja maailman välillä. N400 ilmenee esimerkiksi, kun lauseessa on siihen sopimaton sana.[1] Tutkijat olettivat, että epävarmuutta huonosti sietävät fundamentalistit kiinnittävät poikkeuksellisen herkästi huomiota mahdollisiin virheisiin ja siksi heillä on muita voimakkaampi N400, kun ärsykesana liittyy virheeseen.

Tutkijoiden oletus sai vahvistuksen: fundamentalismi ja heikko epävarmuuden sietokyky yhdessä ennakoivat tavanomaista voimakkaampaa N400-vastetta virheisiin liittyviin ärsykesanoihin. Jos fundamentalistinen maailmankatsomus tarjoaakin varmuutta epävarmassa maailmassa, sen hintana näyttää olevan korostunut alttius reagoida mahdollisiin virheisiin.

Kossowska, M., Szwed, P., Wyczesany, M., Czarnek, G., & Wronka, E. (2018). Religious Fundamentalism Modulates Neural Responses to Error-Related Words: The Role of Motivation Toward Closure. Frontiers in Psychology, 9(285).

---

[1] Tämä olkoon esimerkkinä lauseesta, luovien jossa on sopimaton sana. Noin, siitä sait N400:n.