Uskontoekologia on uskontotieteen tutkimusala, joka selvittää
uskonnon ja luonnonympäristön vuorovaikutussuhteita. Vaikutukset voivat kulkea
kumpaankin suuntaan: yhtäältä luontoympäristöllä on vaikutusta uskonnonharjoitukseen,
toisaalta taas uskonto vaikuttaa esimerkiksi ihmisten luontosuhteeseen ja sitä
kautta luontoon.
Eräs uskontoekologian klassikkoteksti on Lynn Whiten
artikkeli ”The Historical Roots of Our Ecologic Crisis”, joka julkaistiin
Science-lehdessä vuonna 1967. Artikkeli syyttää oman aikansa
ympäristöongelmista ennen kaikkea kristinuskoa, joka Whiten mielestä on ”kaikista
ihmiskeskeisin uskonto maailmanhistoriassa” (”the most anthropocentric religion
the world has seen”). Ihminen on kristillisen käsityksen mukaan luotu Jumalan
kuvaksi, mikä asettaa hänet koko muun luomakunnan yläpuolelle ja antaa siten oikeutuksen luonnon riistämiseen.
Aivan hiljattain osuin itse herätyskristilliseen
nettikeskusteluun, jossa viitattiin kintaalla koko ilmastonmuutokselle.
Ilmastonmuutoksen torjumista pidettiin turhana, koska maailmanloppu tulee
kuitenkin. Erään keskustelijan sanoin: ”Tämän maailman tuhoa ei voi välttää, se
tulee kun sen aika on. Kaikki tuo liittyy Raamatun ilmestyskirjan tapahtumiin.”
Kristinuskolla voidaan siis perustella välinpitämättömyyttä
luontoa kohtaan ja suoranaista luonnon hyväksikäyttöä. Kolikolla on kuitenkin
myös kääntöpuoli. Faith Shinin ja Jesse L. Prestonin mukaan kristillinen
perinne tuntee ainakin kaksi eri tapaa suhtautua luontoon: Yhtäältä voidaan
korostaa ihmisen hallintavaltaa luonnosta ja pitää ihmistä ”luomakunnan
kruununa”, jolla on oikeus hyödyntää luonnonvaroja oman halunsa mukaan. Toisaalta
taas ihminen voidaan nähdä Jumalan ”tilanhoitajana”, jonka tehtävänä on pitää
huolta Herransa luomistyöstä. Omassa tutkimuksessaan Shin ja Preston ovat
selvittäneet, ovatko nämä kaksi erilaista käsitystä yhteydessä erilaisiin
asenteisiin ilmastonmuutosta kohtaan. Entä voidaanko uskonnollisia käsityksiä
muuttamalla vaikuttaa myös ihmisten halukkuuteen toimia ilmastonmuutosta
vastaan?
Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa kartoitettiin yhteensä
292 miehen ja naisen uskonnollisia käsityksiä ja ilmastonmuutokseen liittyviä
asenteita. Tuloksena oli, että ihmisen hallintavaltaa korostava käsitys
ihmisestä luomakunnan kruununa ennakoi keskimääräistä vähäisempää halua puuttua
ilmastonmuutokseen tai luonnonvarojen liikakäyttöön. Käsitys ihmisestä Jumalan tilanhoitajana
puolestaan oli yhteydessä huoleen luonnon tilasta.
Tutkimuksen kahdessa seuraavassa vaiheessa selvitettiin,
voidaanko ihmisten ympäristöasenteisiin vaikuttaa uskonnollisilla viesteillä.
Tutkimuksessa otettiin huomioon sekä pyhien kirjoitusten (Raamatun) että
uskonnollisten johtajien (Paavin) vaikutus. Lopputuloksena oli, että tilanhoitajaetiikkaa
korostavien Raamatun katkelmien tai Paavin kiertokirjeiden lukeminen lisäsi vastuuntunnetta
ympäristöstä ja halua toimia sen suojelemiseksi. Ihmisen hallintavaltaa
korostavat tekstit eivät puolestaan vaikuttaneet ympäristöasenteisiin. Tutkijat
selittävät jälkimmäistä tulosta ympäristöasenteiden ja hallintavaltaa
korostavien uskonnollisten käsitysten yleisellä tasolla: Käsitykset ihmisestä
luomakunnan kruununa ovat yleisesti niin epäsuosittuja, että niitä voi olla
hankala kokeellisesti vahvistaa. Keskivertoväestön ympäristöhuolet voivat
puolestaan olla niin voimakkaita, että niiden vähentäminen ei myöskään onnistu
ihan noin vain.
Shinin ja Prestonin mukaan tutkimuksen viesti on
positiivinen: Uskonnolliset johtajat voivat vaikuttaa kannattajiensa ympäristöasenteisiin
korostamalla ihmisten vastuuta luonnon tilasta. Yksilötasolla vaikutukset eivät ole suuren suuria, mutta pienikin muutos miljoonien kristittyjen asenteissa on merkittävä koko maailman kannalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti