Opetan tänä syksynä yliopistokurssia uskonnon roolista osana konflikteja ja niiden ratkaisua. Rauhan- ja konfliktintutkijat ovat todenneet, että ihmisryhmien välisten kahnausten tyypilliset syyt ovat muuttuneet sadan viime vuoden aikana. Sotia on aiemmin käyty ennen kaikkea maa-alueen tai muiden resurssien haalimiseksi, kun taas nykypäivän syyt ovat useammin identiteettipoliittisia; sotivat tahot katsovat puolustavansa omaa etnistä, kansallista tai uskonnollista ryhmää muita ryhmiä vastaan. Vastaava muutos leimaa myös suomalaista yhteiskuntaa ja poliittista kenttää: yhteiskunnan jakolinjat eivät enää kulje niinkään eri luokkien (esimerkiksi työväestön ja porvariston) vaan identiteettien ja arvomaailmojen (esimerkiksi konservatiivien ja liberaalien) välillä.
Varsin yleinen väite on, että uskonnolliset konfliktit ovat muihin konflikteihin verrattuna usein poikkeuksellisen raakoja ja hankalasti ratkaistavissa. Kun konfliktin osapuolet ajattelevat taistelevansa jumalan valtuuttamina, heillä ei välttämättä ole kummempia pidäkkeitä tai halua kompromissiin. Kaikkivaltiaan tahto ylittää ihmisten väliset sitoumukset.
Varmaan onkin niin, että kamppailu vallasta, maasta tai omaisuudesta harvoin saa ihmisiä käymään yhtä raivoisasti toistensa kimppuun kuin ajatus kosmisesta sodasta Hyvän ja Pahan voimien välillä. Mutta entäpä kansallisuus ja etnisyys? Saako kansakunnan puolustaminen ihmiset yhtä tehokkaasti sotajalalle kuin uskonto?
Joshua D. Wright, Silvana Agterberg ja Victoria M. Esses ovat tuoreessa tutkimuksessaan verranneet uskonnollisen ja kansallisen identiteetin herättämiä aggressioita. Tutkimukseen osallistui yhteensä 122 itsensä uskonnolliseksi määrittelevää kanadalaista yliopisto-opiskelijaa. Noin puolet osallistujista (58) oli kristittyjä, mutta joukossa oli myös yhdeksäntoista muslimia, yhdeksän juutalaista, yhdeksän hindua, seitsemän buddhalaista ja yksittäisiä muiden uskontojen edustajia. Noin kaksi kolmasosaa osallistujista oli naisia.
Kukin osallistuja sai aluksi täytettäväkseen lomakkeen, jolla kartoitettiin taustatietoja ja uskonnollisuutta. Tämän jälkeen hänelle annettiin tehtäväksi keskustella toisen tutkittavan kanssa chatin välityksellä. Keskustelun aihe valittiin satunnaisesti kolmen vaihtoehdon joukosta. Vaihtoehdot olivat: ”uskonnolliset uskomukset ja arvot”, ”kanadalaiset uskomukset ja arvot” sekä ”kokemukset yliopisto-opiskelusta”.
Todellisuudessa osallistujan keskustelukumppanina ei ollut toista tutkittavaa vaan tutkimusavustaja, jolla oli etukäteen määrätty tehtävä. Jos keskustelun aiheena oli uskonto, tutkimusavustajan oli määrä loukata tutkittavan uskontoa väittämällä, että uskonto aiheuttaa sotia, uskonto alistaa ihmisiä ja uskonnolliset ihmiset ovat ennakkoluuloisia. Jos keskustelun aiheena oli kanadalaisuus, tutkimusavustajan tehtävänä oli loukata tutkittavan kansallistunnetta tekemällä vastaavat väitteet kanadalaisuudesta. Yliopistoa koskeva aihe oli mukana vertailun vuoksi: sen oli tarkoitus luoda neutraali tilanne, johon muiden tilanteiden nostattamia aggressioita voitaisiin verrata.
Keskustelun jälkeen tutkittava täytti lomakkeen, joka mittasi keskustelun herättämiä aggressioita. Tulosten analyysi osoitti (vähemmän yllättävästi), että tutkittavat suuttuivat, kun heidän uskontoaan tai kansallistunnettaan loukattiin. Kiinnostavampaa oli kuitenkin se, että kansallistunteeseen kohdistuva loukkaus synnytti selvästi enemmän aggressioita kuin uskontoon kohdistuva loukkaus. Poikkeuksena olivat kaikista fundamentalistisimmat(*) vastaajat, jotka reagoivat yhtä voimakkaasti kansallistunteen ja uskonnon loukkauksiin. Uskonnollinen fundamentalismi lisäsi yleisestikin vastaajan aggressiivisuutta; kontrollitilanteeseen – siis yliopisto-opiskelua koskevaan keskusteluun – osallistuneet tutkittavat olivat sitä aggressiivisempia, mitä fundamentalistisempia he olivat. Uskonnollisen sitoutuneisuuden aste tai uskonnonharjoituksen aktiivisuus ei puolestaan ollut minkäänlaisessa yhteydessä aggressioihin.
Ainakin tämän tutkimuksen perusteella kansallistunne synnyttää keskimäärin voimakkaampia aggressioita kuin uskonto. Tutkimuksen vahvuutena on erityisesti koeasetelma, joka vastaa varsin pitkälle tosielämän verkkokeskusteluja, joissa erilaiset aatteet ja ideologiat törmäävät. Valikoitunut tutkimusjoukko rajoittaa kuitenkin tulosten yleistettävyyttä: vaikka tutkimuksen osallistujat olivatkin uskonnon ja etnisen taustan suhteen moninainen joukko, heitä kaikkia yhdisti kanadalaisuus ja yliopisto-opiskelu.
(*) Tutkijoiden käyttämän määritelmän mukaan fundamentalismille on tyypillistä usko yhteen, erehtymättömään, jumalalliseen totuuteen, jota tulee yhtäältä seurata tiettyjen muuttumattomien periaatteiden mukaan ja toisaalta puolustaa Pahan voimia vastaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti