Tutkijat eri tieteenaloilta ovat kirjoittaneet runsaasti siitä, kuinka uskonto voi vaikuttaa ihmisten välisissä konflikteissa ja joko ruokkia tai ehkäistä sotia ja väkivaltaisuuksia. Vaikutussuhde uskonnon ja konfliktien välillä on kuitenkin molemminsuuntainen: uskonto muovaa konflikteja mutta konfliktit voivat myös muovata uskontoa. Toistaiseksi on kuitenkin vain vähän (ainakin psykologista) tutkimusta siitä, miten uskonnot muuttuvat sotien ja konfliktien vaikutuksesta.
Olen itse kirjoittanut eri yhteyksissä siitä, että uskonnot eivät ole mitään yhtenäisiä, selvärajaisia ja sisäisesti johdonmukaisia oppijärjestelmiä vaan sekalaisten ja keskenään ristiriitaisten tarinoiden, uskomusten ja tapojen kokoelmia(*). Koska uskontoperinteet ovat sisäisesti ristiriitaisia tai vähintäänkin monitulkintaisia, ne tarjoavat aineksia hyvin erilaisten ihmisten hyvin erilaisiin tilanteisiin. Jumalasuhde on tästä hyvä ja paljon tutkittu esimerkki: Abrahamilaisten uskontojen pyhät kirjoitukset sisältävät sekä kohtia, jotka korostavat Jumalan vihaa, että kohtia, jotka korostavat hänen armoaan. Yksilön omat tarpeet ja elämänkokemukset vaikuttavat paljon siihen, kumpiin kohtiin hän kiinnittää enemmän huomiota. Joku kaipaa elämäänsä ankaraa Herraa, joku toinen taas rakastavaa Taivaan isää – kumpikin voi löytää etsimänsä juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin pyhistä kirjoituksista.
Nava Caluori, Joshua Conrad Jackson, Kurt Gray ja Michele Gelfand ovat esittäneet, että konfliktien ja jännitteiden leimaama yhteiskunnallinen ilmapiiri saa ihmiset kaipaamaan järjestystä ja selkeitä rajoja. Tämä puolestaan saa heidät turvautumaan ankaraan Jumalaan, joka asettaa tiukat säännöt ja valvoo niiden noudattamista. Yhteiskunnallisten konfliktien pitäisi toisin sanoen johtaa rankaisevan jumalakuvan yleistymiseen ja voimistumiseen uskonnollisen yhteisön piirissä.
Caluori ja kumppanit ovat tehneet useita erilaisia tutkimuksia, joilla he ovat testanneet hypoteesinsa paikkansapitävyyttä. Yhdysvalloissa, Saksassa, Singaporessa ja Braziliassa tehdyt Internet-kyselyt osoittivat, että konflikteihin liittyvät huolenaiheet ovat yhteydessä käsitykseen ankarasta Jumalasta; terrorismista, sodasta, pakolaisuudesta ja laittomasta maahanmuutosta huolestuneet vastaajat korostivat Jumalan rankaisevaa puolta. Mikä tärkeintä, yhteys ei selittynyt uskonnollisuuden asteella tai poliittisella vakaumuksella, vaan päti yhtä lailla konservatiivien, liberaalien, enemmän uskonnollisten ja vähemmän uskonnollisten parissa(**).
Sama yhteys ilmeni kokeellisessa tutkimuksessa, jossa yhdysvaltalaiset vastaajat saivat luettavakseen vuoden 2025 Yhdysvaltoja kuvaavan kirjoituksen. Kolmasosa vastaajista luki tulevaisuuden Yhdysvalloista, jota riepotteli kolmas maailmansota. Loppujen lukemat tekstit esittivät Yhdysvaltojen tulevaisuuden rauhallisena. Luettuaan tekstin vastaajat saivat arvioida sitä, miten hyvin määrätyt piirteet kuvasivat Jumalaa. Kuten tutkijat olettivatkin, sekasortoisesta tulevaisuudesta lukeminen sai vastaajat peräänkuuluttamaan ankaraa ja rankaisevaa Jumalaa.
Caluori ja kumppanit tutkivat jumalakäsitysten ja konfliktien yhteyttä myös historiallisesti, ja tämä osio oli ainakin minusta heidän artikkelinsa mielenkiintoisin. Tutkijat valikoivat joukon Raamatun katkelmia, joissa Jumala esitetään korostetun ankarana, ja vastaavasti joukon katkelmia, jotka korostavat Jumalan rakastavuutta. Edellisestä esimerkki on Jobin kirjan kohta 4:9 (”Kun Jumala henkäisee, he tuhoutuvat, hänen vihansa tuuli pyyhkäisee heidät pois.”), jälkimmäisestä puolestaan Psalmin 136 ensimmäinen jae (”Kiittäkää Herraa! Hän on hyvä. Iäti kestää hänen armonsa.”). Tämän jälkeen tutkijat etsivät viittauksia kyseisiin Raamatun kohtiin kirjoista, jotka oli julkaistu välillä 1800–2000. Kunkin Raamatun kohdan vuosittaisia esiintymisiä verrattiin edelleen tilastotietoon siitä, kuinka paljon ihmisiä oli kyseisenä vuonna saanut surmansa sodassa. Tuloksena oli, että Jumalan ankaruutta painottavien Raamatun lainausten määrä kirjallisuudessa oli selvästi yhteydessä sodissa menetettyjen ihmishenkien määrään mutta 2–3 vuoden viiveellä. Muutama vuosi poikkeuksellisen veristen kahnausten ja sotien jälkeen ilmestyi siis poikkeuksellisen suuri määrä kirjallisuutta, jossa viitattiin Jumalan vihaa ja rangaistusta korostaviin Raamatun kohtiin. Viive ilmaisee konfliktin ja jumalakäsityksen välisen vaikutussuhteen suunnan: käsitys Jumalan ankaruudesta ei ollut konfliktien syy vaan seuraus. Caluorin ja kumppanien mukaan muuttunut jumalakuva vastaa ihmisten muuttuneisiin tarpeisiin: yhteiskunnallinen sekasorto ja levottomuudet synnyttävät ihmisissä järjestyksen ja vakauden kaipuun, jonka paikkaajaksi he hakevat Jumalaa.
(*) Olen käsitellyt aihetta esimerkiksi tässä AntroBlogin kirjoituksessa. Hieman laajemmin olen pohtinut samaa teemaa artikkelissa ”Uskonto ja oma ajattelu”, joka julkaistiin vastikään Gaudeamuksen Tiedekulmapokkarissa Kuka maailmaa hallitsee? Vallan umpisolmuja avaamassa. Pokkari näkyy olevan jo ainakin monessa kirjastossa ja BookBeatissa.
(**) Jotta jumalakäsitystä koskevat vastaukset olisivat keskenään vertailukelpoisia, Caluori ja kumppanit ottivat mukaan tutkimuksiinsa ainoastaan yhteen jumalaan uskovia vastaajia. Suurin osa tutkimuksiin osallistuneista oli kristittyjä, mutta joukossa oli jonkin verran myös muslimeita, juutalaisia ja muita monoteistejä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti