Trump ja profetian epäonnistuminen

Olen seurannut mielenkiinnolla Joe Bidenin valtaan astumiseen liittyviä profetioita, joita on esiintynyt eräissä (myös suomalaisissa) kristillisissä piireissä. Eräs sosiaalisessa mediassa aktiivisesti vaikuttava julistaja oli vielä hieman ennen vallanvaihtoa vakuuttunut siitä, ettei mitään vallanvaihtoa tapahtuisi:

Kyseinen hengenmies oli hyvin varma asiastaan:

Toisin kävi. Biden astui presidentin virkaan. Ja mitä tekikään silloin uskottavuutensa likoon laittanut some-vaikuttaja? Tunnustiko hän kenties olleensa väärässä? Ei toki. Samana iltana Bidenin valtaan astumisen jälkeen kyseinen sananjulistaja teki sosiaaliseen mediaan päivityksen, jossa ilmoittikin olleensa profetioineen oikeassa! Väitteelleen hänellä oli pitkälliset perustelut:

Sosiaalipsykologian uranuurtaja Leon Festinger teki 1950-luvulla työtovereineen klassisen tutkimuksen profetian epäonnistumisesta. Tutkimuseettiset ohjeistukset eivät tuolloin olleet yhtä tiukkoja kuin nykyisin, ja Festingerin tutkimusryhmä pystyikin hyödyntämään varsin ainutlaatuista tutkimusasetelmaa: he soluttautuivat mukaan pieneen uskonnolliseen ryhmään, joka oli ennustanut maailmanlopun tapahtuvan 21.12.1954. Lentävän lautasen oli määrä hakea uskovat turvaan muutamaa päivää ennen maailmanloppua. Ryhmä valmistautui nousemaan lentävään lautaseen, ja kun sitä ei määräaikaan ilmestynytkään, päätteli kyseessä olleen vain heille tarkoitettu harjoitus. Seuraavakin määräaika tuli ja meni. Ryhmä tyrmistyi ensin, mutta sitten he saivat ilmoituksen: ryhmä oli omalla toiminnallaan levittänyt niin paljon hyvää, että Jumala oli heidän takiaan päättänyt säästää maailman tuholta. Ryhmä riemastui ja alkoi levittää sanomaansa entistä suuremmalla innolla.

Kun henkilö on rakentanut koko elämänsä tietyn uskomusjärjestelmän varaan, hän ei hevin luovu siitä – ei edes silloin, kun ulkoinen todistusaineisto on ristiriidassa omien uskomusten kanssa. Uskomus maailman loppumiseen tiettynä päivänä ja havainto siitä, että näin ei käykään, aiheuttaa kuitenkin mielensisäisen ristiriidan, jota Leon Festinger kutsui ”kognitiiviseksi dissonanssiksi”. Festingerin mukaan kognitiivinen dissonanssi aiheuttaa ahdistusta, ja siksi ristiriita pitää tavalla tai toisella purkaa. Kynnys omien uskomusten hylkäämiseen on kuitenkin niin suuri, että niiden kanssa ristiriitainen havainto pyritään selittämään tavalla, joka sallii kiinnipitämisen entisestä uskomusjärjestelmästä: Maailmanlopun piti tulla, mutta Jumala peruikin sen. Trump nousee kyllä presidentiksi – Jumala vain vaihtoi sen määräpäivää. Näytin olleen väärässä, mutta olinkin koko ajan oikeassa.

Festinger, L., Riecken, H. W., & Schachter, S. (1956). When prophecy fails. University of Minnesota Press.

Katsomukset.fi: "Nuoret muslimit tulkitsemassa uskontoaan"

Opetin syksyllä 2020 Helsingin yliopistossa Musliminuorten muuttuvat identiteetit ja auktoriteetit -kurssia, jonka yhtenä tehtävänä oli kirjoittaa blogiteksti islamilaisesta populaarikulttuurista. Teksteistä syntyi lopulta teemaviikko Katsomukset.fi-blogiin. Kirjoitin itse teemaviikon johdantotekstin "Nuoret muslimit tulkitsemassa uskontoaan":

https://katsomukset.fi/2021/01/18/nuoret-muslimit-tulkitsemassa-uskontoaan/

Identiteetti psykologisena käsitteenä

(Kirjoitus on alun perin julkaistu Sosiaalisten identiteettien välittyminen juutalaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa -hankkeen blogissa.) 

 ”Identiteettikriisi”, ”identiteettipolitiikka” ja ”identiteettivarkaus” ovat termejä, joita voi tulla vastaan niin akateemisten lehtien sivuilla kuin ihan arkipuheessakin. Mutta mikä on “identiteetti”, johon ne kaikki viittaavat? Jos sinusta tuntuu, että identiteettikriisin ”identiteetti” on eri asia kuin identiteettivarkauden ”identiteetti”, olet ihan oikeassa. Ylipäätään sanaa identiteetti käytetään niin monissa eri merkityksissä, että jos vaikkapa kaksi tutkijaa puhuu identiteetistä, on jopa todennäköistä, että he tarkoittavat sanalla aivan eri asioita. 

Olen itse hahmotellut eri identiteettikäsitysten yhtäläisyyksiä ja eroja kahden ulottuvuuden avulla: eri teorioilla on erilainen käsitys yhtäältä identiteetin pysyvyydestä ja toisaalta siitä, missä määrin identiteetti on yksilön sisäinen ominaisuus. Kun nämä kaksi ulottuvuutta laitetaan yhteen, saadaan seuraavanlainen nelikenttä, johon eri identiteettikäsitykset voidaan sijoittaa:

Esittelen seuraavaksi kolme psykologiassa laajasti tunnettua identiteettikäsitystä, jotka sijoittuvat nelikentän eri lohkoihin. 

Osa 2: Yksilön sisäinen ja pysyvä identiteetti (Erik H. Erikson) 

Osa 3: Yksilön sisäinen ja muuttuva identiteetti (sosiaalisen identiteetin teoria) 

Osa 4: Ihmisten välinen ja muuttuva identiteetti (sosiaalis-konstruktionistinen sosiaalipsykologia) 

Osa 5: Erilaisia tapoja ymmärtää identiteetti