Zen-buddhalaisuuden yhteys Itä-Aasian kamppailuperinteisiin on yleisesti tunnettu. Paljon harvempi sen sijaan tietää, että erityisesti Yhdysvalloissa on vireä kristillinen vapaaotteluskene. Joidenkin arvioiden mukaan jopa 700 evankelikaalista yhdysvaltalaisseurakuntaa järjestää jonkinlaista vapaaottelutoimintaa – vähintään kisakatsomoita mutta joskus myös lajiharjoituksia tai kilpailuja.
Evankelikaalinen kristinusko on huomattavan Jeesus-keskeistä, ja moni kristitty vapaaottelija nimeääkin Jeesuksen keskeisimmäksi roolimallikseen. ”What would Jesus do?” on usein toistettu tunnuslause.
Evankeliumit kuvaavat Jeesuksen siinä määrin jyrkäksi väkivallan vastustajaksi, että ainakin minun on hieman hankala kuvitella, miten Jeesuksen esimerkkiä sovelletaan vapaaotteluammattilaisen elämässä. Minä ja liikuntatieteilijäkollegani Noora Ronkainen halusimme selvittää tätä tarkemmin ja siksi tartuimme entisen UFC-ottelija Ron ”H2O” Watermanin elämäkerralliseen kirjaan Tapped Out by Jesus: From the Cage to the Cross (2011, Bridge Logos).
Elämäkerrat kertovat yleensä päähenkilönsä keskeiset elämäntapahtumat kronologisessa järjestyksessä lapsuudesta kirjoitushetkeen. Tapped Out by Jesus on tässä suhteessa hyvin erilainen. Kirja keskittyy ennen kaikkea Watermanin urheilu-uran aktiivisimpiin vuosiin (n. 1999–2008) ja jättää hänen muut elämänvaiheensa vähemmälle huomiolle tai kokonaan huomiotta. Kirjan tapahtumat eivät myöskään etene kronologisessa järjestyksessä, vaan kerronta muistuttaa enemmänkin tajunnanvirtaa: Yhdessä luvussa Waterman muistelee ottelua, jossa hän melkein vahingoitti vastustajaansa. Tämä innoittaa hänet kertomaan nuoruuden treeneistä, joissa hänen veljensä loukkaantui. Ja tämä puolestaan saa hänet muistelemaan muita nuoruutensa treenikavereita.
Kaiken lisäksi Waterman kertoo elämäkerrassaan samoja tapahtumia moneen kertaan mutta hyvin erilaisista näkökulmista. Elämäkertansa alussa hän esimerkiksi kertoo hyvin positiiviseen sävyyn liittymisestään WWE-showpainiorganisaatioon ja kuvaa sitä muun muassa unelmiensa täyttymykseksi. Vain muutamaa sivua myöhemmin kerronnan sävy muuttuu kuitenkin aivan toisenlaiseksi ja showpainivuodet näyttäytyvätkin Watermanin elämän ehkä synkimpänä ajanjaksona. Watermanin elämäkertaa lukiessa tuntui välillä siltä, kuin sitä kertomassa olisi monta eri henkilöä.
Hollantilainen psykologi Hubert Hermans on yhdessä työtoveriensa kanssa kehittänyt niin sanottua ”dialogisen itsen teoriaa” (Dialogical Self Theory, DST), jonka keskeinen ajatus on, että ihmisellä ei ole yhtä yhtenäistä itseyttä vaan kokoelma erilaisia ”minäpositioita”. Jokainen meistä on toisin sanoen omaksunut joukon erilaisia näkökulmia, joista voimme tarkastella omaa elämäämme ja joita voimme vaihdella aina tilanteen mukaan. Mikään näkökulmista ei ole muita perustavanlaatuisempi tai edusta mitään ”todellista itseämme”, vaan minäpositiot edustavat minuutemme eri puolia ja ohjaavat yhdessä elämäämme. Joskus minäpositioiden on helppo saavuttaa yhteisymmärrys elämän oikeasta suunnasta. Joskus minäpositiot taas ovat hyvin erimielisiä siitä, mikä elämässä on tärkeää ja tavoittelemisen arvoista. Tämä johtaa sisäiseen ristiriitaan, joka Watermanin tapauksessa on ilmeisen voimakas.
Minä ja työtoverini Noora erotimme analyysissamme kaksi pääasiallista minäpositiota tai näkökulmaa, joista Waterman kertoo elämäntarinaansa. ”Taistelija-Ron” on itsevarma, kilpailullinen, periksiantamaton, reilu ja ulospäinsuuntautunut. Hän ei juuri mieti menneisyyttä tai tulevaisuutta, vaan elää hetkessä. Hän on korostetun itseriittoinen – klassinen ”self-made man”, joka pärjää omin voimin eikä tarvitse ketään. Oma perhe on ennen kaikkea rajoite hänen henkilökohtaiselle vapaudelleen ja seikkailunhalulleen. Jumala puolestaan on eräänlainen ”taivaallinen kulmamies”, joka tukee Watermania tämän puskiessa haasteiden läpi.
Watermanin toinen minäpositio, ”Perheenisä-Ron”, on sen sijaan huomattavan toisenlainen: Hän murehtii menneitä, huolehtii tulevasta ja kuvaa itseään jopa ”kroonisen epävarmaksi”. Hän tuntee voimakkaana vastuun perheensä toimeentulosta ja on huolissaan siitä, miten pystyy täyttämään vastuunsa. ”Perheenisä-Ron” tuntuu kaipaavan läheisyyttä ja yhteyttä muihin ihmisiin, mutta ei oikein osaa avautua muille. ”Perheenisä-Ron” kääntyykin Jumalan puoleen ja löytää sitä kautta kanavan läheisyydentarpeelleen. ”Perheenisä-Ronin” Jumala ei olekaan taka-alalla vaikuttava kulmamies, vaan kaiken keskus, joka pitää hallinnassaan Watermanin koko elämää ja estää häntä joutumasta harhateille.
Totesimme tutkimuksemme tuloksena, että Waterman ei niinkään koe ristiriitaa kristinuskon ja vapaaottelun välillä vaan hänen minuutensa kahden eri puolen ilmentämien tarpeiden välillä. Vapaaottelu-ura palvelee ”Taistelija-Ronin” tarvetta osoittaa fyysistä voimaansa ja periksiantamattomuuttaan, mutta jättää ”Perheenisä-Ronin” läheisyyden tarpeet täyttämättä. ”Perheenisä-Ron” kaipaa kotielämän tasaisuutta ja rauhaa, mutta ne eivät riitä ruokkimaan ”Taistelija-Ronin” kilpailunhalua ja voitontahtoa.
Waterman tuntuu löytävän tilapäisen tasapainon ristiriitaisten tarpeidensa välille, kun hän liittyy Team Impactiin – kristittyjen kehonrakentajien ryhmään, joka kiertelee maailmaa evankelioimassa ja taivuttelemassa rautatankoja. Team Impactin mukana ”Taistelija-Ron” saa tilaisuuden esitellä julkisesti fyysistä voimaansa. ”Perheenisä-Ron” puolestaan pääsee todistuspuheenvuoroissaan ilmaisemaan riippuvuuden ja läheisyyden tarpeitaan Jumalalle. Waterman haluaisikin ryhtyä päätoimiseksi evankelistaksi, mutta hänen vaimonsa ei innostu asiasta.
Watermanin kokema ristiriita loistaa harvinaisen kirkkaasti hänen kirjansa sivuilta, mutta moni muukin varmasti kokee ristiriitaa elämänsä eri osa-alueiden (työn, harrastusten, perheen, maailmankatsomuksen, …) välillä. Hermansin dialogisen itsen teoria tarjoaa hyvän välineen jäsentää itsen eri puolia ja niiden ilmentämiä tarpeita. Ehkä sitä kautta sisäisiä ristiriitoja on myös helpompi purkaa.
Tutkimuksemme on vapaasti luettavissa osoitteessa: https://doi.org/10.1080/2159676X.2021.1937297
Pauha, T. & Ronkainen, N. (2021). ‘Strong and Courageous’ but ‘Constantly Insecure’: Dialogical Self Theory, Intersecting Identities, and Christian Mixed Martial Arts. Qualitative Research in Sport, Exercise and Health.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti