Mitä sinulle tulee mieleen ”uskoon tulemisesta”? Kun joku on ”tullut uskoon”, millainen ihminen hän on? Millainen hän oli ennen uskoon tulemistaan? Miten hän on muuttunut uskoon tulemisen seurauksena? Millaiset tekijät johtivat hänen tulemiseensa uskoon? Mieti hetki, millaisia mielikuvia sinulle tulee mieleen, ennen kuin luet pidemmälle.
Monen kristillisessä kulttuuripiirissä kasvaneen mielikuvat
uskoon tulemisesta (tai akateemisemmin sanottuna ”kääntymisestä”, conversion) perustuvat
malliin, jonka juuret ovat viime kädessä herätyskristilliset. Yleisissä
mielikuvissa kääntymys muistuttaa Paavalin kokemusta Damaskoksen tiellä:
Kääntymys on äkillinen elämänmuutos, jossa koko aiempi elämäntapa ja
uskomusjärjestelmä korvautuvat uusilla. Mielikuvissa kääntymys myös tapahtuu
tyypillisesti elämän kriisikohdissa – vankilassa tai päihdekierteessä.
Uskoontulo ikään kuin tempaa ihmisen ylös pohjalta. ”Ennen kuljin pimeydessä,
mutta nyt näen valon.” ”I once
was lost, but now I am found, was blind, but now I see.”
Äkillisen ja kokonaisvaltaisen uskoontulon malli saattaa
kuitenkin olla tyypillinen ennen kaikkea herätyskristillisille piireille eikä
toimi yleisenä kuvauksena kaikesta uskonnollisesta kääntymyksestä. Kääntymys
ymmärretään eri tavoilla eri uskontojen piirissä, ja vaihtelevilla tavoilla
puhua kääntymyksestä on vaikutusta siihen, miten käännynnäiset itse käsittävät
omat kokemuksensa. Lyhyesti sanottuna: me ihmiset ymmärrämme omaa elämäämme
ympäristöstä omaksumiemme käsitysten tai ”mallitarinoiden” avulla. Jos
yhteisössä on tietynlainen mallitarina siitä, mitä kääntymyksessä tapahtuu,
sovitamme helposti omankin elämäntarinamme kyseiseen malliin.
Yhteisöllisten mallitarinoiden vaikutusta yhteisön jäsenten
tapaan käsitteellistää omia kokemuksiaan voi tutkia tarkastelemalla sitä,
miten ei-kristillisissä yhteisöissä kerrotaan kääntymyksestä. Tova
Makhani-Belkin on tuoreessa tutkimuksessaan analysoinut kristinuskosta bahá’í-uskoon
kääntyneiden kertomuksia. Bahá’í-usko on 1800-luvulla syntynyt maailmanuskonto,
jonka keskeinen ajatus on, että juutalaisuus, kristinusko, islam, hindulaisuus,
buddhalaisuus ja monet muut uskonnot edustavat samaa jumalallista ilmoitusta.
Ne ovat ikään kuin ”uusia päivityksiä” samaan uskonnolliseen järjestelmään.
Viimeisin päivitys on luonnollisesti bahá’í-uskon perustajan, Bahá'u'lláhin,
tuoma ilmoitus.
Bahá’í-uskon itseymmärryksen mukaan maailman eri
uskontoperinteet ovat siis osa samaa jatkumoa, eikä bahá’íksi tuleminen täten
edusta jyrkkää käännettä tai katkosta elämäntarinassa. Makhani-Belkinin
haastattelemat bahá’ít eivät mielellään puhuneetkaan ”kääntymisestä” vaan
esimerkiksi ”etenemisestä” (progression). Aivan kuten bahá’í-usko on vain päivitetty
versio aiemmista uskontoperinteistä, on bahá’íksi tuleminenkin ikään kuin
päivitys vanhaan uskonnolliseen identiteettiin. Joustava siirtymä
kristinuskosta bahá’í-uskoon heijastui myös uskonnollisiin käytäntöihin: osa Makhani-Belkinin
haastatelluista noudatti edelleen esimerkiksi joitain kristinuskon perinteitä,
vaikka saattoikin antaa niille uuden, bahá’í-uskon värittämän tulkinnan.
Bahá’í-uskon lisäksi on myös muita uskontoperinteitä, joissa
kääntymyksestä ei ole tapana puhua kertakaikkisena elämänmuutoksena ja kaiken
entisen korvautumisena uudella. Olen itse törmännyt monien wiccojen ja muiden pakanoiden
tapaan kuvata kääntymystä oman perimmäisen itsen tunnistamisena. Henkilö ei
miellä muuttuneensa ihmisenä vaan ainoastaan tiedostaneensa jotain, mitä on
aina ollut. Nimimerkki ”Kuu-ukkelin” viesti Suomi24-palstalla kuvastaa ajatusta
hyvin: ”Tutustuessani wiccaan löysin nimen sille, mikä olen aina ollut. Wicca
ei ole muuttanut minua mitenkään.”
Eri yhteisöillä on erilainen mallitarina siitä, mitä
kääntymyksessä tapahtuu. Jaettu mallitarina heijastuu myös siihen, miten
yhteisön jäsenet hahmottavat oman elämänsä ja sen tapahtumat. Mallitarina
vaikuttaa kääntymyskokemuksen tulkintaan ja siten viime kädessä myös itse
kokemukseen. Eri uskontoihin voikin olla erilaista kääntyä.
